maanantai 14. marraskuuta 2011

Luku 9 - Ja sitten vasta tapahtuikin - 2011 osa 1

Huh huh, mistähän aloittaisi. 
No talvi 2010 - 2011 meni puita poltellessa, luntakin riitti ihan omiksi tarpeiksi. Alkukeväästä 2011 olikin sitten kulkuväylät pihamaalla kuin juoksuhautoja, koirista ei näkynyt kuin hännänpää (tai no, Kertusta ei edes sitä kun on jo syntyjään töpohäntäinen), aika yksitoikkoinen ulkoilureitti: portilta mökkiin, mökistä saunaan. No toki käytiin hiihtimillä järvenjäällä, ainakin vielä silloin kun lunta ei ollut ihan puoltametriä.


Mutta keväthän koittaa aina talven jälkeen, niin nytkin.
Ja kun lumet sitten loppujen lopuksi sulivat ja ilmat lämpenivät, aloitettiin "ihan vaan huvikseen" suunnittelemaan kesäkeittiön tuunausta. 
Alun perinhän tuo muistutti ehkä pikkuisen leirintäalueen grillikatosta...
Eikä siinä mitään, ihan kivasti toimi noinkin, mutta ajateltiin, että olisi kiva viettää siellä aikaa syksyllä vielä silloinkin kun jo vähän tuulee ja tuivertaa. Tuolla katoksessa nimittäin on aika kiva ulkotakka, ei mikään hieno muurattu vaan peltinen, mutta tosi hyvin toimiva ja lämmittävä.

Juhannukseksi värkättiin pidempi pöytä alkuperäisen neljän istuttavan tilalle, meillä kun perinteisesti jussia viettää Jussilan veljekset perheineen...Veljeksiä on siis neljä, joten porukkaa piisaa...
Juhannuksen jälkeen sitten laitettiin hihat heilumaan. Hra Jussila sahasi piparkakkukaaret tasaiseksi ja ulkopuolelta tukittiin raot (on kait sillä tyylillä joku hieno nimikin) eli näyttää vähän niin kuin ennen vanhaan talojen ulkolaudoitus..Ja minua ei tuo siniharmaa väri miellyttänyt, siispä myös pensselit heilumaan! 
Ja voitteko kuvitella, tuohon katokseen upposi n. 30 litraa mustaa Pinotexin kyllästettä!! Okei, sisäpuolelta hra Jussila laudoitti myös katon, alun perin oli pelkät ruoteet ja siinä päällä pelti, siihenkin meni oma osansa kyllästeestä. Vaan kyllä siitä tuli hieno, vaikka ei vieläkään ole ihan valmis. Tarkoitus on laittaa jonkinlaiset luukut tai muut systeemit, jolla katoksen saapi umpeen niitä syksyiltoja ajatellen, yläosan päätykolmiotkin tullaan laittamaan umpeen. 


Tämän urakan lisäksi pestiin sitten hervoton määrä räsymattoja (eläköön painepesuri!), seuraavassa kuvassa sitten mattoja kuivatellaankin puolivalmiissa kesäkeittiössä.
Jostain kumman syystä tästä kesäkeittön kohennuksesta ei tullut otettua juurikaan kuvia...


Eli tässä tilassa tämä rakennus on tällä hetkellä, kesällä 2012 sitten tuunataan tämäkin valmiiksi.


Loman aikana ei varsinaisesti tehty mitään isompaa, mitä nyt puuhommia, eli halkoja ja haketusta...niin ja tietysti kavereiden kanssa seurustelua, sehän on aina huippuhetki kun tulee hyviä ystäviä käymään!


Pari kivaa kesäkuvaa:
Jäi muuten juomatta tämä viini...
Kuivuneet risut eivät ole jäänteitä juhannuskoivuista vaan pitävät lokit loitolla....
Pihakoivu
Kesän ensimmäinen herkkutatti, heinäkuun puolenvälin paikkeilla.
Osassa 2 kerronkin sitten tuvan lattian uudesta elämästä, se olikin jo melkoinen urakka...

maanantai 7. marraskuuta 2011

Luku 8 - Maakellari - 2010

No niin, nyt ollaan jo vuodessa 2010. Paljon on aikaan saatu, ihan kaikesta en ole tänne kirjoittanut mutta näistä suurimmista jutuista kuitenkin. Silloin kun laajennukselle kaivettiin maata, rouhaistiin myös vieressä olevasta rinteestä palanen, ajatuksena oli rakentaa siihen joku pikkuinen maakellarin tapainen. Siis sellainen johon olisi mahtunut jokunen juoma ja vaikka vähän vihanneksia.
Jotenkin se homma sitten karkasi käsistä....
Hra Jussila oli googlettanut maakellareita ja sattuipa sitten eksymään JR-Holvikellareiden sivuille. Ennen kuin huomasinkaan, oli tontille ilmestynyt kasa erikoisia betoniharkkoja ja muutakin rakennustarviketta.
Kuvassa lisäksi yksi isännän lempileluista...
Ja hommahan alkoi tietysti perustan tekemisestä.
Ensimmäinen harkkokerros muurattu.
Seinät pystyssä.
Kattokaaret paikoillaan.


Ja arvatkaapa muuten kuka raahasi harkkoja muurarimestari Jussilalle....


Kyllä se jo kellaria muistuttaa...
Olenko muuten jo kertonut, että maasto meidän mökillä on aika sora- ja kivipitoista. Niinpä ympäristöä sitten somistettiin vähän kivillä... (voi helkkari mikä homma!)
Lisämaisemointia löytyi myös omalta tontilta. Hiekkatäytön päälle levitin kanaverkkoa, sen päälle kompostimultaa ja sitten vaan sammaleet peliin! (Takatontilta yhden ison kiven päältä). Alussa kastelin sitä vedellä lantratulla piimällä, sammalhan tykkää happamasta. Tällä hetkellä, siis vuonna 2011 kun tätä juttua kirjoitan, on tuo sammal jo aika mahtavan näköistä. Siinä kasvaa myös pieniä saniaisia, mustikan varpuja ja jotain muitakin heiniä joita en tunne.
Tuo hiekka mikä kuvassa vielä näkyy, on myös mullalla peitetty ja kesällä 2011 istutin siihen erivärisiä krasseja. Oli tosi komean näköinen ja vasta lokakuun lopulla yöpakkaset tekivät kukinnasta lopun.


Sisäkuva on vähän heilahtanut, mutta kyllä siitä selvän saa.
Nyt sitten pitäisi hyllyt täyttää...toistaiseksi kellari on toiminut enemmänkin juomakylmiönä.. Vaan hyvähän se on kun kesäisin käy paljon vieraita. Kellari pysyi koko kesän 2011 alle +8 asteen lämpöisenä, mikä minusta on aika hyvä juttu, ottaen huomioon, että ulkona oli välillä + 36 astetta. Ja edellisenä talvena kun oli niitä - 30 asteen paukkupakkasia, ei kellari mennyt jäähän vaan pysyi parissa plusasteessa. Hieno siitä tuli!


Tähän loppuun vielä yksi kaunis kuva loppukesän aamuauringosta.


Kesä 2011 olikin sitten aika isojen juttujen kesä, siitä oma lukunsa.

Luku 7 - Lisää laajennuksesta ja uusi terassi 2009

Alkuvuosi 2009 nautittiin ihanista talvipäivistä, koirien kanssa lenkkeiltiin järvenjäällä ja lumi kimmelsi kuin se olisi ollut täynnä pieniä timantteja.

Oli mukava viettää talviaikaa lepäillessä ja suunnitellessa uusia "tuunaus" kohteita.


Ikkunat laajennukseen tilattiin Laaksosen Ovesta ja Ikkunasta ja toukokuussa 2009 alkoikin reikien teko seiniin. Pikkuisen kirpaisi ensimmäinen sahan tekemä lovi mutta kohta jo sitten asennettiinkin ihania uusia ikkunoita paikoilleen.
Ja hei, kyllähän joka miehellä pitää olla metsurin moottorisahan lisäksi myös sähkösellainen... ja ekoöljyä niin ei tullut mitään katkua sahauksesta!


Valitettavasti kaikki seuraavat kuvat eivät ole kovinkaan onnistuneita, olen ottanut osan silloisella kännykälläni...


Talon "naiset"



Täytyy sanoa, että minusta nuo ikkunat ovat oikein onnistuneet!
Tuon isompi ikkuna tuotti vähän hankaluuksia, painoi mokoma niin paljon ettei meinattu saada sitä paikoilleen ollenkaan.... paitsi kun tajuttiin, että lasit saa pois ja pelkkä karmihan ei sitten enää liikoja painanutkaan. Joskus ehkä kannattaisi miettiä ja suunnitella tekemisiään rauhassa niin säästyisi monelta turhalta liikkeeltä...


Verhot vielä puuttuu


Ja meillä kun sitten tapahtuu kaikki niin vauhdikkaasti, alkoi ikkunoiden laiton jälkeen terassin teko.


Kuorman laillisuudesta en ole ihan varma... Siinä on taas lauta poikineen...
Ja aikas monta pilariharkkoa tarvittiin...
Melkein valmis...
Pimu ja Kerttu tarkistaa...


Ja seuraavaksi kaiteet...


Ja vähän pientä hienosäätöä vielä liuskekivillä, niitä olisi tarkoitus vielä vähän lisätä, eli sisääntulopolku pitäisi tehdä niistä...ehkä...


Siinähän se kesä taas vierähti, kaikenlaista pienta jobbaillessa ja tietysti seuraavan vuoden systeemeitä suunniteltaessa.


Jottei nyt kuitenkaan tule sellaista käsitystä, että meidän mökki on vain yksi iso työleiri, niin tunnustettakoon tässä, että tykkäämme myös kestitä vieraita ja kyllähän heitäkin kesällä kävi, välillä piti ihan aikatauluttaa saapumisia...